Talletussäännöt – vähän puhuttu mutta tärkeä asia nettikasinoilla

Säännöt ovat tärkeässä roolissa lähes joka asiassa. Teimmepä sitten ihmisinä mitä tahansa, jokin taho todennäköisesti pyrkii rajoittamaan toimiamme vähintään jollakin tavalla. On sanomattakin selvää, että kaupasta ei saa viedä kotiin tuotteita ilman maksamista. Lisäksi on kuitenkin vähemmänkin tunnettuja sääntöjä, kuten esimerkiksi se, että kerrostalossa ei välttämättä saa grillata ruokaa omalla parvekkeellaan. Samaten kerrostaloissa tulisi illan tullen kunnioittaa hiljaisuutta. Reunaehtoja toisin sanottuna löytyy jopa paikoista, joissa ei herkästi niin ajattelisi.

Nettikasinolla pelaaminenkaan ei ole aina täysin yksioikoista. Etenkin uudet asiakkaat saattavat yllättyä monista asioista, joihin kasinoilla liittyy sääntöjä ja rajoituksia. Talletuksiin liittyvät säännöt kuuluvat ehdottomasti tähän kategoriaan. Tässä artikkelissa tutkimmekin pääasiassa nimenomaan nettikasinolle tallettamiseen liittyviä reunaehtoja!

Kasinolle tallettaminen keskeinen osa pelikokemusta

Ennen kuin lähdemme listaamaan nettikasinotalletuksiin liittyviä sääntöjä, lienee paikallaan sanoa muutama sana kasinotalletuksista yleensä.

Jotta nettikasinolla ylipäätään voi pelata, edellytetään asiakkaalta oikean rahan talletusta. Joillain kasinoilla on toki myös mahdollisuus kokeilla pelaamista leikkirahalla, mutta oikeisiin voittoihin ei tietystikään tällä tavalla pääse käsiksi. Sen sijaan pelaajan tulee löytää keino, jolla pystyy siirtämään omaa virtuaalista varallisuutta verkossa toimivan nettikasinon pelitilille.

Kaikkein suosituimpia kasinoita nykyään ovat niin sanotut kasinot ilman rekisteröitymistä. Näitä kasinoita voidaan lähteestä riippuen kutsua myös pay n play -kasinoiksi tai suomalaisittain ihan vain pikakasinoiksi. Sivusto Trumokasinot listaa useita tällaisia laadukkaita kasinoita. Ne toimivat saumattomasti kotimaisella Trumo-maksutavalla.

Trumoa hyödyntävät pikakasinot eivät vaadi asiakkailtaan erillistä rekisteröitymistä, vaan tili avataan asiakkaalle kätevästi nettipankin kautta suoritetun pankkitunnistautumisen avulla. Pankin kautta pikakasino saa turvallisesti asiakassuhteen muodostamiseksi vaadittavat tiedot, kuten pelaajan nimen ja osoitteen ilman, että ne tarvitsee syöttää kasinolle käsin.

Kun sitten talletus on tehty, vaaditaan pelaajalta yleensä enää vain kaksi asiaa. Nämä asiat ovat sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron syöttäminen. Kyseisten yhteystietojen avulla kasino voi tiedottaa asiakkaalleen mahdollisista tulevista bonustarjouksista ja kampanjoista – mutta vain jos pelaaja antaa tähän luvan. Varsinaista roskapostia ei näissä tilanteissa yleensä tarvitse pelätä, sillä yleensä pikakasinot lähestyvät asiakkaitaan ainoastaan oikeasti pelaajia oikeasti kiinnostavissa asioissa. Mikäli sitten jossain vaiheessa kyseiselle kasinolla pelaaminen ei enää tunnu ajankohtaiselta, voi mainoskirjeen peruuttaa myös myöhemmin.

Millaisia sääntöjä kasinotalletuksiin liittyy?

Mitä sitten mahtavat olla nämä vähän puhutut talletussäännöt, joihin olisi tärkeä tutustua? Seuraavaksi listaamme niistä muutaman, minkä jälkeen käsittelemme kaikkia sääntöjä vielä erikseen listan alapuolella:

  • Minimitalletussääntö
  • Bonusten lunastamiseen hyväksytyt talletustavat
  • Bonusten voimassaolo
  • KYC-prosessi
  • Bonuksen voittokatto

Minimitalletussääntö löytyy jokaiselta kasinolta

Kaikkein yksinkertaisin talletussääntö liittyy siihen, kuinka suuria talletuksia nettikasinolle ylipäätään pystyy tekemään. Lähtökohtaisesti maksimisummaa ei juurikaan rajoiteta, vaikka todennäköisesti et voikaan siirtää kasinotilille noin vain miljoonaa euroa kerrallaan. Sen sijaan kasinot asettavat rajoituksia minimitalletukselle eli sille, kuinka vähän kasinolle pitää vähintään tallettaa.

Yleensä nettikasinon minimitalletus on joko 10 tai 20 euroa. Toisaalta joskus vastaan voi tulla jopa 25 euron tai pelkästään 1 euron minimitalletus.

Talletukset eivät ole nettikasinon kannalta periaatteessa täysin ilmaisia, sillä kasinot joutuvat maksamaan maksupalveluntarjoajille niiden palveluiden käyttämisestä.

Kaikilla talletustavoilla ei saa bonuksia

Mikäli pelaajalla on käytössä modernin pikakasinon sijasta perinteinen kasino, ei rekisteröityminen onnistu pelkällä pankkitunnistautumisella. Silloin myös maksutapojen kirjo voi olla varsin laaja ja sisältää kaikenlaista nettilompakoista luottokortteihin ja kotimaisen Siru Mobilen kaltaisiin mobiilimaksutapoihin.

On olemassa ainakin kolme maksutapaa, joilla ei yleensä saa lunastettua bonuksia. Nämä maksutavat ovat nettilompakot Skrill ja Neteller sekä prepaid-kortti Paysafecard. Kannattaa siis varautua siihen, että bonukset jäävät hyllylle näillä maksutavoilla.

Bonuksen voimassaolo alkaa talletuksen jälkeen

Moni suomalainen pelaaja haluaa lunastaa kasinobonuksia talletuksillaan. Kaikki eivät kuitenkaan ota huomioon, että bonukset harvemmin ovat voimassa ikuisesti. Joissain tapauksissa bonus saattaa vanhentua tililtä jopa vain päivässä tai parissa talletuksen jälkeen.

On todella tärkeää, että otat selvää bonuksen voimassaoloajasta jo ennen talletuksen tekemistä.

KYC-prosessi osa joidenkin kasinoiden toimintaa

Niin sanottu Know Your Customer on kansainvälinen rahaliikenteisiin liittyvä vaatimus, jossa esimerkiksi kryptovaluuttapörssejä ja nettikasinoita edellytetään tunnistamaan asiakkaansa, joille ne siirtävät rahaa. Pikakasinoilla KYC-prosessi hoituu yleensä jo vahvalla pankkitunnistautumisella, mutta muilla kasinoilla henkilöllisyys tulee vahvistaa kasinolle lähetettävillä asiakirjoilla. Kasinon tulee tällöin nähdä esimerkiksi kuva passistasi, henkilökortistasi tai ajokortistasi.

Periaatteessa KYC liittyy lähinnä nostoihin eikä niinkään talletuksiin, mutta sen olemassaoloon on silti hyvä varautua tallettaessa rahaa muutoin kuin nettipankin kautta.

Bonuksen voittokatto yllättää monet

Jos kasinolla on jaossa bonuksia, kannattaa tarkastaa, liittyykö näihin bonuksiin voittokatto. Voittokaton avulla kasino rajoittaa sitä, kuinka paljon bonuksesta voi nostaa rahaa ulos. Esimerkiksi 20 euron talletuksella saattaa pahimmillaan voida saada ulos ainoastaan 10-kertaisen määrän eli 200 euroa, vaikka tuuri kuinka olisi puolella.

Ylipäätään bonusten säännöt on syytä lukea aina huolella.

Tieto lisää tuskaa – mutta auttaa myös sen välttämisessä

Nettikasinoala on hauska mutta paikoin melko raakakin bisnes. Pelaajien on näin ollen syytä pysyä varpaillaan välttyäkseen pettymyksiltä ja ikäviltä yllätyksiltä.

Varmistathan aina, että tiedät, millaisiin sääntöihin olet kasinotalletuksesi myötä sitoutumassa!

Voittolinjojen rooli: Voittotavat ja nykyaikaiset cluster-slotit